Missä ovat utopiat?

Missä ovat utopiat? Miksi paremmasta maailmasta haaveilua pidetään naiivina?

Olen aina rakastanut tähtitaivasta. Olen miettinyt mahdollisia maailmoja, tulevaisuuttamme jossain tuolla. Kuluttanut taidetta, joka kuvittelee ja visioi. Unelmamaailmoja, dystopioita, uskomattomia kuvauksia, vaihtoehtoja kiireelle ja kyynisyydelle.

Tässä iässä olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että niiden suurin merkitys on siinä, mitä voimme oppia juuri nyt. Rakennammeko kahden kerroksen ja epävarmuuden maailmaa, jossa joitakuita ei koskaan hyväksytä osaksi “meitä”? Unohdammeko ainutlaatuisen puutarhamme, Maan, tavoitellessamme jotain kaukaista?

Toisinaan, viime aikoina useammin, omakin maailmamme tuntuu yhtä pimeältä ja kylmältä kuin meitä ja tähtiä erottava avaruus.

“Ei ole varaa haaveilla, ei juuri nyt, sillä sota uhkaa, talous kaatuu, ja meidän on maksettava velkamme, jonka olemme lainanneet jälkipolvilta.” Ja siksi emme voi edes taata jälkipolvillemme sellaista elämää kuin mistä itse nautimme.

Minä haluan edelleen haaveilla paremmasta. Että se on mahdollista, rakentaa sellaista maailmaa, jossa emme ole taakka ympäristöllemme, vaan ylläpidämme sitä.

Minä haluan haaveilla vapaudesta olla ilman pelkoa. Ilman puutetta, epätoivoa, lohduttomuutta. Vapaudesta väkivallasta, mielivallasta ja menneisyyden kahleista.

Haluan haaveilla maailmasta, jossa ymmärretään, että pelkkä selviytyminen ei riitä luomaan hyvää elämää. Me tarvitsemme muutakin jaksaaksemme läpi vaikeuksien. Vapaudesta — ja oikeudesta kasvaa ja tavoitella omia unelmiaan, eikä vain palvella jonkun toisen unelmia. Oikeudesta olla täysillä sitä, mitä syvimmillään on.

Se ei ole naiivia, se on välttämätöntä, jottei luovuta. Minä haluan vielä joskus nähdä kaiken tämän. Tuo ajatus on minun tähteni, hiljainen kapinani. Kaikki maailmankaikkeuden valo, lämpö ja elämä on peräisin tähdistä.

Kun kirkkaalle yötaivaalle katsoo, se näyttää ensin täysin pimeältä ja tyhjältä. Mutta hetken kuluttua ymmärtää, ettei se ole koko totuus. Ensin näkee muutamia, sitten lukemattomia toisiaan valaisevia, suuntaa näyttäviä tähtiä.

Ja mitä pidempään sille antaa aikaa, sitä paremmin alkaa huomata, että oikeastaan taivas on äärettömän täynnä tähtiä.